
Kela ja Verohallinto avaavat 3. marraskuuta palvelupisteen pääkaupunkiseudulle töihin tuleville ulkomaalaisille. In To -niminen palvelupiste neuvoo alkuvaiheen kysymyksissä, joita Suomeen tulo herättää.
Kyseessä on pilottihanke, joka ulottuu vuoden 2009 loppuun. In To tarjoaa pääkaupunkiseudulle tuleville työperäisille maahanmuuttajille Kelan ja Verohallinnon palvelut yhdestä paikasta. Työtä tekevien ja työtä hakevien lisäksi piste palvelee ulkomaisia yrittäjiä ja opiskelijoita. Myös ulkomaisia työntekijöitä rekrytoivat työnantajat ja työvoimaa ulkomailta välittävät yritykset saavat palvelupisteestä neuvoja ja opastusta.
In To on uudenlainen pilottihanke, jonka tavoitteena on helpottaa maahanmuuttajan alkutaivalta Suomessa. Palvelupiste toimii yhteistyössä muiden maahanmuuttajille tärkeiden viranomaisten ja järjestöjen kanssa. Pilotin aikana selvitetään mahdollisuuksia saada myöhemmin mukaan lisää toimijoita.
Pilotin aikana palvelupisteen henkilökunta voi järjestää yhteistyötilaisuuksia esimerkiksi työnantajille, työtä välittäville yrityksille ja järjestöille, jotka ovat tekemisissä työperäisen maahanmuuton kanssa.
Ulkomaalaisen Suomeen tuloon ja maassa oleskeluun sovelletaan mitä ulkomaalaislaissa ja Schengenin sopimuksessa määrätään. Maahantulolupaa eli viisumia haetaan ensisijaisesti hakijan kotimaassa olevasta Suomen edustustosta.
In To -palvelupisteessä saa maahantulon alkuvaiheen neuvontaa ja ohjausta. Palvelupisteessä on saatavilla ja siellä otetaan vastaan molempien toimijoiden hakemuslomakkeita. Siellä saa sosiaaliturvaan ja verotukseen liittyvät asiansa vireille. Tarvittaessa asiakas ohjataan eteenpäin joko Kelan tai Verohallinnon toimistoihin tai muihin julkisen hallinnon palveluihin.
Palvelupisteessä työskentelee aluksi kaksi henkilöä sekä Kelasta että Verohallinnosta. He palvelevat kotimaisten kielten lisäksi mm. englanniksi, venäjäksi ja viroksi.
In To -palvelupiste sijaitsee Helsingissä Autotalon toisessa kerroksessa, samassa rakennuksessa Kelan Kampin toimiston kanssa. Pisteeseen on oma sisäänkäynti A-rapusta.
Katso myös